Kaunis maailmamme – Aasia

Maailmamme koostuu lukemattomista ainutlaatuisista, mystisistä ja kauniista paikoista. Luonto on miljoonien vuosien ajan muovannut ympärillämme olevaa maisemaa ja me ihmiset olemme asettuneet asumaan ja muokanneet maisemaa suurenmoisella arkkitehtuurilla ja kauniilla taiteella.

Tässä artikkelissa tarkastelemme joitain esimerkkejä Aasiasta. Nyt saat tutustua kahdeksaan erityiseen paikkaan.

1. Shiraz | Iran

Iran ei ehkä ole suosituin matkailukohde, mutta maalla on paljon tarjottavaa. Tämä kaunis maa on saanut ansaitsemattomasti huonon maineen vuoden 1979 vallankumouksesta lähtien vaarallisena ja lakeja kunnioittamattomana paikkana, jossa naisia sorretaan ja kaikki näkemisen arvoinen on tomun alla.  

Iraniin matkustaminen oli turvallista useiden vuosien ajan, mutta vuoden 2022 aikana tilanne muuttui dramaattisesti. Norjan viranomaiset eivät tällä hetkellä suosittele Iraniin matkustamista.

Iranissa on joitain maailman vanhimpia muistomerkkejä ja Shirazin kaupunki on aivan kaiken ytimessä.  Yksi kaupungin upeimmista nähtävyyksistä on Nasir al-Mulkin moskeijan värikkäät lasimaalaukset. Kun seisot loistavien lasimaalausten äärellä, ja näet sisään lankeavan valon, tunnet olevasi kuin korurasian sisällä. 

Qajarin hallitsijadynastia rakensi moskeijan 1800-luvun lopulla ja koristelu sopiikin rakentajan ylelliseen makuun.

Lähellä on Shah Chéraghin hautakammio. Tämä nähtävyys on rakennettu 1100-luvulla.

Sinisen kupolin sisällä on smaragdinvihreä kammio täynnä pienen pieniä peilejä, jotka kimaltelevat valon osuessa niihin. Tämä on yksi ylivoimaisesti hienoimmista kokemuksista koko islamilaisessa maailmassa.

Forrige avsnitt

1 / 3

Neste avsnitt
Moskeen i Shiraz
Moskeen i Shiraz

2. Pamukkale | Turkki

Maailmassa on yli 1 000 maailmanperintökohdetta, mutta niistä vain 38 luokitellaan sekä luonnon että kulttuurin ihmeiksi. Ja vain yksi niistä on upea valkoisten kalkkikivikerrosten alue vesiputouksineen, joka johtaa sekä kreikkalaisia että roomalaisia vaikutteita saaneeseen kylään. Tämä on Pamukkale.

Pamukkale sijaitsee Turkin länsiosassa ja se on uskomaton näky. Luonnolliset kuumat lähteet ovat pumpanneet kalkkipitoista vettä pintaan 14 000 vuoden ajan. Vesi on virrannut vuorenrinnettä alas ja kun vesi on haihtunut, kalkki on kerrostunut ja muodostanut omaleimaisia valkoisia ”portaita” travertiinista. Se on eräänlainen kalkkikivilaji. Portaat muodostivat luonnon tasanteita alas laaksoon.

Porrasmaisema sai nimekseen Pamukkale, joka Turkin kielellä tarkoittaa puuvillalinnaa. Nimi kuvaa tätä paikkaa hyvin.

Forrige avsnitt

1 / 2

Neste avsnitt
Pamukkale i Tyrkia
Pamukkale i Tyrkia

3. Burj Khalifa | Dubai

Monien vuosien ajan ihmiset ovat keskustelleet siitä, mikä on maailman korkein rakennus. Onko World Trade

Center maailman korkein rakennus vai onko se Sears Tower, maailman korkein asuttu kerros? Ja mikä määrittelee rakennuksen? 

Mutta sitten eräs rakennus v. 2010 päätti, että nyt saa keskustelu riittää. Se mursi kaiken vastustuksen nousemalla maailman korkeimmaksi ja lyömällä kaikki ennätykset. Korkein rakennus, korkein asutettu kerros, hermostuneimmat ikkunanpesijät, ihan kaikki.  Rakennus oli Burj Khalifa Dubaissa. Siinä on asuntoja, toimistoja, uima-altaita ja ravintoloita.

Burj Khalifa kohoaa huikeat 828 metriä ylös taivaalle. Se on yli kaksi kertaa korkeampi kuin edellinen korkein rakennus Taipei 101. 

Burj Khalifa on niin korkea, että spiraalimainen Y-muoto kehitettiin vähentämään tuulen vaikutusta ylhäällä lähes kilometrin korkeudessa.

Katso nämä huikeat laskuvarjohypyt Burj Khalifalta:

Forrige avsnitt

1 / 3

Neste avsnitt
Burj Khalifa i Dubai
Burj Khalifa i Dubai

4. Petra | Jordan

Kaikista maailman muinaisista kaupungeista harva osaa yllättää ja innostaa samalla tavalla kuin Petra. Kaupunki sijaitsee Jebel al-Madhbah -vuoren juurella Punaisen meren ja Kuolleen meren välissä Jordaniassa. 

Tämä taianomainen, ruusunpunaisesta kivestä hakattu kaupunki tarjoaa upeaa nähtävää jokaisen kulman takana.

Petra asutettiin ensimmäisen kerran noin 11 000 vuotta sitten, mutta sen todellinen kehitys alkoi, kun arabialainen nabatea-paimentolaisheimo asettui alueelle n. 400 eKr. He rikastuivat maansa läpi kulkeneiden kauppareittien ansiosta.

Nabatealaiset kävivät kauppaa Jemenistä peräisin olevilla suitsukkeilla ja mirhalla, kiinalaisella silkillä, intialaisilla mausteilla ja puuvillalla. He loivat majesteetillisen maailmankaupungin, joka tunnetaan kauniista rakennuksistaan ja puutarhoistaan. 

Forrige avsnitt

1 / 3

Neste avsnitt
Petra i Jordan
Petra i Jordan

5. Ha Long Bay | Vietnam

On helppoa ymmärtää, miksi vietnamilaisessa kansantarussa uskotaan, että Ha Long Bayn saaret ovat jumalten luomia. Tuuli kuljettaa sateen aamusumun läpi. Suuret sumupatsaat nousevat näkyviin turkoosista vedestä. Suoraan ylös ikään kuin ne voisivat kaatua hetkenä minä hyvänsä. Yhtäkkiä taivas aukeaa, aurinko tulee esiin ja hetken tuntuu kuin tuijottaisimme luomakunnan syntymistä.

Legendan mukaan vietnamilaisia vaivasivat jatkuvat pohjoisesta vesiteitse tulevat hyökkäykset. Jumalat olivat lopulta niin kyllästyneitä tähän vitsaukseen, että ne lähettivät Lohikäärmeäidin lapsineen apuun.

Taistelun tiimellyksessä vihollinen sytytti lohikäärmeet tuleen, ja ne sylkivät kidastaan suuria jalokivikasoja, joista syntyi puolustusmuuri. Se suojeli maata pohjoisen hyökkäyksiltä ikuisesti. Nämä jalokivet muuttuivat myöhemmin kivimaisemaksi ja Ha Long Bayn rannikolla sijaitseviksi saariksi.

Ha Long Bayn vesillä asuu asuntolaivoissa noin 1 000 ihmistä. 4 000 asuntolaivaa on levittäytyneenä kolmeen asuntolaivakylään, ja ne lepäävät kristallinkirkkaassa vedessä historiallisen elämäntavan muistomerkkeinä.

Forrige avsnitt

1 / 3

Neste avsnitt
Ha Long-bukta i Vietnam
Ha Long-bukta i Vietnam

6. Taj Mahal | Intia

Taj Mahal on arkkitehtoninen ihme ja yksi maailman kauneimmista rakennuksista. Rakennukseen liittyy myös ihana rakkaustarina.

Kerrotaan, että kaikki arkkitehdit ja työntekijät, jotka olivat rakentamassa Taj Mahalia, tapettiin tai he vammautuivat rakentamisen aikana, jolloin kukaan ei voisi uudelleen rakentaa toista samanvertaista. Sen kauneus on niin ylivoimaista, että sitä tuskin voi uskoa todeksi.

Taj Mahal ei ole vain yksi maailman seitsemästä ihmeestä ja maailmanperintökohde, vaan se on myös yli seitsemän miljoonan vierailijan vuosittainen kohde ja maailman vierailluin maamerkki.

Tämän mestariteoksen valmistumiseen meni 22 vuotta ja sitä rakensi 20 000 työntekijää. Kerrotaan, että tarvittiin 1 000 elefanttia kuljettamaan rakennustarvikkeita. Rakennus on 73 metriä korkea ja se on peitetty kiiltävällä marmorilla ja puolijalokivillä.

Mogulihallitsija Shah Jahanin vaimo, Mumtaz Mahal, kuoli 1631, kun hän synnytti heidän 14. lapsensa. Hallitsija tilasi Taj Mahalin rakentamisen vaimonsa muistoksi. Hän oli täysin musertunut vaimonsa kuolemasta ja halusi rakentaa hänelle ikuisen leposijan heidän rakkautensa symboliksi.

Taj Mahal on lyhennetty versio puolison nimestä ja tarkoittaa «palatsien kruunua». Uskoitpa kertomukseen tai et, Taj Mahal on ehdottomasti Intian kruunun jalokivi.

Forrige avsnitt

1 / 3

Neste avsnitt
Taj Mahal i India
Taj Mahal i India

7. Angkor Wat | Kambodza

Angkorin kaupunki oli aikoinaan Khmerien pääkaupunki ja se tunnetaan arvoituksellisista temppeleistään.

Se on kaunis sekoitus hindulaista ja buddhalaista ikonografiaa ja aito todistus Kambodzan jumalkuninkaiden kunnianhimosta. He rakensivat toinen toistaan vaikuttavampia rakennuksia osoittaakseen, kuinka mahtavia he olivat.

Suurin temppeli Angkor Wat, on upea ja hyvin säilynyt hindutemppeli. Sen rakensi Suryavarman II ja se oli omistettu Vishnulle 1100-luvun alussa. Siinä on viisi tornia, jotka näkyvät yli kilometrin päähän.

Forrige avsnitt

1 / 3

Neste avsnitt
Angkor Wat i Kambodsja
Angkor Wat i Kambodsja

8. Kiinan muur | Kiina

Yksi maailman legendaarisimmista nähtävyyksistä on Kiinan muuri. Vierailu sinne jää koko elämän ikäiseksi muistoksi.

Muuri sijaitsee vain puolentoista tunnin matkan päässä Pekingistä. Se on noin 21 000 kilometriä pitkä.

Kiinan muurin rakentaminen aloitettiin vuosina 700–400 eKr., jolloin useat Kiinan valtiot alkoivat rakentaa omia linnoituksiaan. Qin-dynastian Qin Shi Huang yhdisti muurit toisiinsa kolmannella vuosisadalla eKr. estääkseen hyökkäyksen pohjoisesta.

Myöhemmin Han-dynastia jatkoi muurin rakentamista suojellakseen Silkkitien kukoistavaa kauppaa.  Ming-dynastian aikana 1300- ja 1600-luvuilla rakennettiin vartiotorneja ja linnoituksia vahvistamaan puolustuskykyä.

Muuri tunnettiin maailman pisimpänä hautausmaana, sillä niin monet työntekijät kuolivat sen rakentamisen aikana.

Vaikka muuri rakennettiin estämään vihollista hyökkäämästä, se ei valitettavasti onnistunut. Mongolien valtakunnan ensimmäinen suuri kaani, Tsingis-kaani murtautui muurin läpi ja valtasi Pohjois-Kiinan 1200-luvun alussa.

Hänen lapsenlapsensa Kublai-kaani sai päätökseen mongolien Kiinan valloituksen, kun hän voitti Song-dynastian etelässä vuonna 1279.

Forrige avsnitt

1 / 4

Neste avsnitt
Den kinesiske mur
Den kinesiske mur

Lähteet:

  • 101 steder du må oppleve (før du dør) (2020)
    Orage Forlag AS

Kuvat ja video:

    1. Getty Images
    2. Getty Images
    3. Getty Images
    4. Getty Images / Skydive Dubai – Youtube
    5. Getty Images
    6. Getty Images
    7. Getty Images
    8. Getty Images
    9. Getty Images
    10. Getty Images
    11. Getty Images