Joulutarina
Saamelaisten joulutarina Staalosta
Maamme pohjoisimmassa osassa vallitsee pitkien talvikuukausien ajan jatkuva pimeys. Ihmisten mielikuvituksessa se on herättänyt henkiin runsaan joukon maahisia, ilkeitä kummituksia, peikkoja ja menninkäisiä. Yksi heistä on saamelaisten tarinoiden Staalo. Hän on suuri ja vaarallinen jättiläinen, joka voi syödä tuhmia lapsia joulun aikaan. Staalo on osittain ihminen, osittain peikko, osittain paholainen – ja osittain joulupukki.
Hän on tavallisia ihmisiä kookkaampi ja pukeutuu eri tavalla kuin saamelaiset: hänellä on usein tummat vaatteet, joissa on kultaiset napit, ja hän kantaa säkkiä selässään. Hän on paha ja vahva, mutta myös vähän tyhmä, ja siksi ihmiset voivat huijata häntä helposti.
Sukupolvien ajan saamelaislapset ovat joulun aikaan hiipineet hissukseen, koska vanhemmat ovat opettaneet heidät olemaan hiljaa – sillä pahinta, mitä Staalo tietää, on meteli!
1 / 2
Nordlys over naturlandskap i Norge
Oli aina varmistettava, että kaikkialla on siistiä joulun aikaan.
Kodan ympäristö piti siivota ennen joulua, jotta Staalon valjakko ei jäänyt jumiin. Valjakossa on yleensä poroja, mutta Staalon valjakossa oli rottia ja hiiriä. Tärkeää oli myös se, ettei puunhakkuun jälkeen jäänyt maahan puuhaketta. Oven vieressä piti olla ämpäri, jossa on vettä ja kauha, jotta Staalo sai siitä juodakseen ohi kulkiessaan. Sillä tavalla hän nimittäin jatkoi matkaa saman tien.
Jos hänelle ei ollut vettä tarjolla, siitä seurasi ongelmia. Pahimmassa tapauksessa hän imi verta ihmisten päästä, jos sattui olemaan liian janoinen. Kerrottiin, että eräässä paikassa Staalo ei ollut saanut jouluna vettä, ja talon emäntä kuoli janoon seuraavana päivänä.
Sanottiin myös, että jos joku lähti hevosella ja reellä hakemaan polttopuita jouluna, hän jäi jumiin, kunnes lupasi Staalolle, ettei enää koskaan tekisi niin. He uskoivat, että jumiin jääminen oli Staalon tekosia.
1 / 2
Tre menn og junder foran en samisk lavvo fra sent på 1800-tallet
Staalo ei todellakaan ollut lempeä peikko, vaan pelottava hahmo, joka häiriköi saamelaisia arkena ja juhlana.
Hän saattoi ilmestyä paikalle milloin missäkin muodossa, hän oli yhtä aikaa näkyvä ja näkymätön, kaikkialla ja ei missään. Kukaan ei ollut nähnyt häntä, mutta kaikki olivat kuulleet hänestä. Joskus saattoi myös kuulla tuulessa huilun tai pillin äänen, ja se oli silloin Staalo, joka soitti. Pillin ääni oli niin terävä, että se saattoi olla vaaraksi kuulolle. Alkuperäiskansoille Staalo eli luonnossa, ja ehkä hän oli luonto itse – voima, jolle kaikki ihmiset ovat viime kädessä alisteisia.
Yliluonnollisella on ainutlaatuinen kyky elää jouluperinteissä, mutta jotta tarinat säilyisivät sukupolvelta toiselle, niiden oli oltava mehukkaita. Niiden oli järkytettävä ja pelotettava kuulijoita, mieluiten sukupolvesta toiseen aina vain enemmän.
Tarina kiveksi muuttuneesta porotokasta on esimerkki sellaisesta tarinasta. Voitte kuvitella, miten se on vuosien varrella muuttunut hurjemmaksi. Teitä on varoitettu!
Nordlys over naturlandskap i Norge
Porotokka, joka muuttui kiveksi
Oli joulun aika, ja kaukana pohjoisessa maassamme oli yötä päivää kylmää ja pimeää. Finnmarkin tunturissa oli saamelaisleiri, jossa oli kaksi kotaa. Toisessa kodassa asui vanha nainen ja vanha mies sekä pieni poika. Toisessa kodassa asui kokonainen katras lapsia ja palvelustyttö, joka huolehti heistä.
Lasten vanhemmat olivat matkustaneet 20 kilometrin päähän Kautokeinoon, koska heidän oli tarkoitus osallistua joulun jumalanpalvelukseen.
Koitti joulu, ja lapset tekivät sitä, mitä he yleensäkin tekevät, kun heillä on vapaata – he leikkivät ulkona, metelöivät ja juoksivat kellot kädessään. Myös vanhan pariskunnan pieni poika halusi mennä ulos leikkimään, mutta vanha nainen ei päästänyt häntä. Sen sijaan hän antoi pojan vain lukea kirjaa eikä päästänyt poikaa silmistään vaan piti piiskaa valmiina toisessa kädessään.
Toisen kodan lapset villiintyivät lopulta täysin, leikkivät porojen keskellä ja tekeytyivät itse poroiksi.
1 / 2
En samisk gutt kjører slede med reinsdyr.
Yhtäkkiä lasten meteli hiljeni, ja palvelustyttö meni kodasta ulos katsomaan lasten perään. Silloin hän näki, että kuu oli laskeutunut hakkuupölkyn päälle ja muuttunut Staaloksi. Hän huomasi, että Staalo oli tappanut lapset. Kauhistuneena tyttö juoksi toisessa kodassa asuvan vanhan naisen luo, joka neuvoi häntä ottamaan parhaan ajoporon ja ajamaan Kautokeinoon hakemaan lasten vanhempia. Vaimo neuvoi myös vetämään matkahupun löysästi päähän ja ajamaan matkan varrella taivutetun puun alitse.
Tyttö käveli oman kotansa ovelle, ja siellä hän näki Staalon valmistavan itselleen lapsista jouluateriaa. Hän huomasi, että pienin lapsista oli vielä elossa.
Staalo kääntyi tytön puoleen ja kysyi: “Mitä sinä haluat?»
Tyttö pyysi kauniisti soihtua, ja Staalo meni hakemaan sitä. Silloin tyttö kiskaisi pienimmän lapsen, takkinsa ja huppunsa kiiruusti kodan reunan alta ulos. Hän valjasti nopean vuonelonja pani sukset jalkaan. Kun he kulkivat taipuneen koivun ali, Staalo oli tunturissa ja tarttui tytön huppuun.
Tyttö syöksyi eteenpäin, ja Staalolle jäi käteen vain hänen huppunsa. Mutta tytön lähestyessä Kautokeinoa poro oli niin uupunut juoksemisesta, että se kaatui keskelle Kautokeinojokea.
Niinpä tytön oli jatkettava loppumatka Kautokeinoon jalan.
1 / 2
Nordlys over naturlandskap i Norge
Kun hän saapui kirkolle, hän kertoi lasten vanhemmille, mitä oli lapsille oli tapahtunut. He eivät uskoneet häntä, mutta suostuivat lähtemään kotiin hänen kanssaan.
Kun mies saapui kodan oviaukolle, hän näki Staalon kodassa syömässä hänen lapsiaan yksi kerrallaan.
Hirviö nosti katseensa ylös ja näki miehen, tarttui häntä parrasta ja riuhtaisi sen irti. Sitten emäntä tuli katsomaan, mitä tapahtui, mutta Staalo tarttui häneenkin. Hän tarttui naista toisesta rinnasta ja repi sen irti. Sitten Staalo söi myös vanhemmat.
Vanha nainen, hänen miehensä ja poikansa pääsivät pakoon, mutta kaikki porot ja leiri muuttuivat kiveksi.
Jos tarina tuntuu sinusta uskomattomalta, voit nähdä sen omin silmin: Durkkihanvárri-tunturilla on vielä tänäkin päivänä kaksi suurta kiveä, jotka näyttävät kahdelta kodalta, ja joukko pienempiä kiviä, jotka näyttävät pieniltä poroilta, jotka lepäävät pää taaksepäin kenossa.
Kivet ovat sekä valkoisia että mustia, kuten porot voivat olla. Viimeinen kivistä on keskellä Kautokeinojokea, jonne ajoporo kaatui väsyneenä. Ne ovat Staalosta kertovan joulutarinan perheiden ja porojen kivettyneet jäännökset.
Kivet ovat siellä kertomassa Staalon vihasta ja muistuttamassa kaikille alueen asukkaille, että jouluna on pidettävä yhtä ja ennen kaikkea oltava rauhassa, kun tuuli ujeltaa ja viheltää ulkona.
1 / 2
Trær og busker med rim på vidda i Finnmark.
Kilder:
- Magisk Jul – Julens myter og overtro (2020)
Orage Forlag AS
Bilde- og videorettigheter:
-
-
Getty Images
-
Scannet av Friman 2006 (Offentlig eiendom)
-
John Bauer (Offentlig eiendom)
-
Getty Images
-
Getty Images
-
Jeanette Hanvik
-
Getty Images
-
Getty Images
-
Getty Images
-
