Kaunis maailmamme – Aasia

Maailmamme koostuu monista mielenkiintoisista paikoista, joita luonto on muokannut. Me ihmiset olemme myös itse luoneet kauniita paikkoja.

Tässä artikkelissa saat tutustua kahdeksaan erityiseen paikkaan Aasiassa.

1. Shiraz | Iran

Iran ei ehkä ole suosituin matkailukohde, mutta maalla on paljon tarjottavaa. Tämä kaunis maa on saanut huonon maineen vuoden 1979 vallankumouksesta lähtien. Mutta viime vuosina sinne matkustaminen on ollut turvallista.

Vuoden 2022 aikana tilanne muuttui dramaattisesti. Norjan viranomaiset eivät tällä hetkellä suosittele Iraniin matkustamista.

Iranissa on joitain maailman vanhimpia muistomerkkejä. Shirazin kaupunki on aivan kaiken ytimessä. Yksi Shirazin hienoimmista nähtävyyksistä on Nasir al-Mulkin moskeija. Kun seisot loistavien lasimaalausten äärellä, ja näet sisään lankeavan valon, tunnet olevasi kuin korurasian sisällä. Moskeija rakennettiin 1800-luvun lopussa.

Lähellä on Shah Chéraghin hautakammio. Se on rakennettu 1100-luvulla.

Sinisen kupolin sisällä on smaragdinvihreä kammio täynnä pienen pieniä peilejä, jotka kimaltelevat valon osuessa niihin. Tämä on yksi ylivoimaisesti kauneimmista kokemuksista koko islamilaisessa maailmassa.

Forrige avsnitt

1 / 3

Neste avsnitt
Moskeen i Shiraz
Moskeen i Shiraz

2. Pamukkale | Turkki

Maailmassa on yli 1 000 maailmanperintökohdetta!

Vain yksi niistä on upea valkoisten kalkkikivilampien alue, josta vesi virtaa kylään. Tämä on Pamukkale.

Pamukkale sijaitsee Turkin länsiosassa ja se on uskomaton näky. Luonnolliset kuumat lähteet ovat pumpanneet kalkkipitoista vettä pintaan 14 000 vuotta.

Vesi on virrannut vuorenrinnettä alas, haihtunut ja muodostanut valkoiset kalkkikiviportaat.

Nämä portaat muodostivat luonnon tasanteita alas laaksoon. Paikalliset antoivat sille nimen Pamukkale. Se merkitsee turkiksi puuvillalinnaa.

Forrige avsnitt

1 / 2

Neste avsnitt
Pamukkale i Tyrkia
Pamukkale i Tyrkia

3. Burj Khalifa | Dubai

Monien vuosien ajan ihmiset ovat keskustelleet siitä, mikä on maailman korkein rakennus. Onko   World Trade

Center maailman korkein rakennus? Vai onko se Sears Tower, jossa on maailman korkein asuttu kerros? Ja mikä oikein on rakennus? 

Vuonna 2010 eräs rakennus kuitenkin päätti, että nyt saa riittää! Siitä tuli maailman korkein rakennus ja se löi kaikki ennätykset. Korkein rakennus, korkein asutettu kerros, hermostuneimmat ikkunanpesijät, ihan kaikki. Rakennus oli Burj Khalifa Dubaissa. Siinä on asuntoja, toimistoja, uima-altaita ja ravintoloita.

Burj Khalifa kohoaa 828 metriä ylös taivaalle. Se on yli kaksi kertaa korkeammalle kuin edellinen korkein rakennus, Taipei 101. 

Burj Khalifa on rakennettu spiraalimaiseen y-muotoon, jotta se kestää tuulen.

Katso nämä huikeat laskuvarjohypyt Burj Khalifalta:

Forrige avsnitt

1 / 3

Neste avsnitt
Burj Khalifa i Dubai
Burj Khalifa i Dubai

4. Petra | Jordan

Petran kaupunki sijaitsee Jebel al-Madhbah -vuoren juurella Punaisen meren ja Kuolleen meren välissä Jordaniassa.  Se on taianomainen kaupunki ruusunpunaisine kivineen.

Petra asutettiin ensimmäisen kerran noin 11 000 vuotta sitten. Mutta sen todellinen kehitys alkoi, kun arabialainen paimentolaisheimo asettui alueelle n. 400 eKr. He rikastuivat maansa läpi kulkeneiden kauppareittien ansiosta.

Paimentolaiset kävivät kauppaa kiinalaisella silkillä, intialaisilla mausteilla ja puuvillalla. He loivat upean maailmankaupungin, joka tunnetaan kauniista rakennuksistaan ja puutarhoistaan.

Forrige avsnitt

1 / 3

Neste avsnitt
Petra i Jordan
Petra i Jordan

5. Ha Long-bay | Vietnam

Vietnamissa sanotaan, että Ha Long Bayn saaret ovat jumalten luomia. Tuuli kuljettaa sateen aamusumun läpi. Suuret sumupatsaat nousevat näkyviin turkoosista vedestä. Yhtäkkiä taivas aukeaa ja aurinko tulee esiin. Tuntuu kuin tuijottaisimme luomakunnan syntymistä.

Legendan mukaan vietnamilaisia vaivasivat jatkuvat pohjoisesta vesiteitse tulevat hyökkäykset. Jumalat olivat lopulta niin kyllästyneitä tähän vitsaukseen, että ne lähettivät Lohikäärmeäidin lapsineen apuun.

Taistelun tiimellyksessä vihollinen sytytti lohikäärmeet tuleen. Ne sylkivät kidastaan suuria jalokivikasoja, joista syntyi puolustusmuuri. Se suojeli maata pohjoisen hyökkäyksiltä ikuisesti. Nämä jalokivet muuttuivat myöhemmin Ha Long Bayn maisemaksi ja rannikolla sijaitseviksi saariksi.

Ha Long Bayn vesillä asuu asuntolaivoissa noin 1 000 ihmistä. Asuntolaivat ovat levittäytyneinä kolmeen asuntolaivakylään ja ovat osoituksena historiallisesta elämäntavasta.

Forrige avsnitt

1 / 3

Neste avsnitt
Ha Long-bukta i Vietnam
Ha Long-bukta i Vietnam

6. Taj Mahal | Intia

Taj Mahal on yksi maailman kauneimmista rakennuksista. Rakennukseen liittyy myös ihana rakkaustarina.

Taj Mahal on yksi maailman seitsemästä ihmeestä. Se on myös maailman vierailluin maamerkki. Yli seitsemän miljoonaa ihmistä vierailee Taj Mahalissa vuosittain.

Rakentaminen kesti 22 vuotta ja sitä rakensi 20 000 työntekijää. 73 metriä korkea rakennus on peitetty kiiltävällä marmorilla ja puolijalokivillä ja se on todella upea näky.

Shahin vaimo Mumtaz Mahal, kuoli 1631, kun hän synnytti heidän 14. lapsensa. Shahi rakennutti Taj Mahalin hänelle ikuiseksi leposijaksi.

Taj Mahal on lyhennetty versio puolison nimestä ja tarkoittaa palatsien kruunua. Rakennus on heidän rakkautensa symboli.

Forrige avsnitt

1 / 3

Neste avsnitt
Taj Mahal i India
Taj Mahal i India

7. Angkor Wat | Kambodza

Angkorin kaupunki oli aikoinaan Khmerien pääkaupunki ja se tunnetaan arvoituksellisista temppeleistään.

Jumalkuninkaat rakensivat toinen toistaan vaikuttavampia rakennuksia osoittaakseen, kuinka mahtavia he olivat.

Suurin temppeli on Angkor Wat. Se on hyvin säilynyt hindutemppeli. Se rakennettiin 1100-luvun alussa. Siinä on viisi tornia, jotka näkyvät yli kilometrin päähän.

Angkor Wat on yksi maailman suurimpia uskonnollisia monumentteja.

Forrige avsnitt

1 / 3

Neste avsnitt
Angkor Wat i Kambodsja
Angkor Wat i Kambodsja

8. Kiinan muur | Kiina

Yksi maailman tunnetuimmista nähtävyyksistä on Kiinan muuri. Vierailu sinne jää koko elämän ikäiseksi muistoksi.

Muuri sijaitsee puolentoista tunnin matkan päässä Pekingistä. Se on noin 21 000 kilometriä pitkä.

Rakentaminen aloitettiin vuosina 700–400 eKr. Silloin Kiinan eri valtiot alkoivat rakentaa omia muurejaan puolustaakseen itseään. Sitä kesti siihen asti, kunnes Kiinan keisari Qin Shi Huang yhdisti muurit toisiinsa kolmannella vuosisadalla eKr. Hän teki sen estääkseen hyökkäyksen pohjoisesta.

Myöhemmin Han-dynastia jatkoi muurin rakentamista suojellakseen Silkkitien kukoistavaa kauppaa.

1300- ja 1600-luvuilla rakennettiin vartiotorneja ja linnoituksia vahvistamaan puolustuskykyä.

Monet työntekijät kuolivat rakentamisen aikana ja kerrotaan, että heidät olisi haudattu muurin sisään.

Muuri rakennettiin pysäyttämään vihollinen, mutta se ei onnistunut.

Tsingis-kaani murtautui muurin läpi ja valtasi Pohjois-Kiinan 1200-luvun alussa. Tsingis-kaani oli ensimmäinen suuri Mongolien valtakunnan hallitsija. Hänen lapsenlapsensa Kublai-kaani valloitti Etelä-Kiinan vuonna 1279.

Forrige avsnitt

1 / 4

Neste avsnitt
Den kinesiske mur
Den kinesiske mur

Lähteet:

  • 101 steder du må oppleve (før du dør) (2020)
    Orage Forlag AS

Kuvat ja video:

    1. Getty Images
    2. Getty Images
    3. Getty Images
    4. Getty Images / Skydive Dubai – Youtube
    5. Getty Images
    6. Getty Images
    7. Getty Images
    8. Getty Images
    9. Getty Images
    10. Getty Images
    11. Getty Images