Kaunis maailmamme – Afrikka

Maailmamme kostuu lukemattomista ainutlaatuisista, mystisistä ja kauniista paikoista. Luonto on miljoonien vuosien ajan muovannut ympärillämme olevaa maisemaa ja me ihmiset olemme asettuneet asumaan ja muokanneet maisemaa suurenmoisella arkkitehtuurilla ja kauniilla taiteella.

Tässä artikkelissa tarkastelemme joitain esimerkkejä Afrikasta. Nyt saat tutustua kymmeneen erityiseen paikkaan

Ørken i Marokko
Ørken i Marokko

1. Sahara | Afrikka

Sahara on Yhdysvaltoja suurempi ja sen pinta-ala kattaa yli 9,2 miljoonaa neliökilometriä kymmenessä maassa ja se kattaa lähes kolmasosan Afrikan mantereesta.

Voi yllättää, että se on vasta maailman kolmanneksi suurin aavikko Etelämantereen ja Pohjoisnavan jälkeen. Mutta se on maailman suurin kuuma aavikko.

Hamada

Aavikko ei itse asiassa koostu pelkästään hiekasta. Siellä on myös valtavia kivien, kallioiden ja vuorten peittämiä alueita. Näitä alueita kutsutaan hamadoiksi. 

Kallioiden välissä on hiekkadyynejä. Vaikuttavin näistä on Marokossa.

Marokon Erg Chebbin hiekkadyynit ovat itse asiassa osa Saharan eteläistä aroa, eivätkä aitoa aavikkoa, mutta ne antavat melko hyvän kuvan todellisesta Saharasta. 

Dyynit kohoavat dramaattisesti Merzougan kylän reunamilta ja jatkavat kohti horisonttia kaikkiin suuntiin.

Dyynit ovat noin 40 kilometriä pitkiä ja jatkuvat kahdeksan kilometriä idästä länteen. Ne ovat kuin värien meri vaihdellen ruosteesta ruusukultaan riippuen siitä, mihin aikaan vuorokaudesta niitä tarkkailee.

Forrige avsnitt

1 / 3

Neste avsnitt
Sahara-ørkenen
Sahara-ørkenen

2. Kilimanjaro | Tansania

Ei ihme, että Kilimanjaro on suosittu kohde kiipeilyyn. Vuoren korkein huippu on nimeltään Uhuru ja se kohoaa 4 900 metriin vuoren juurelta ja 5 895 metriä merenpinnan yläpuolelle. Täällä tunnet todella olevasi maailman huipulla.

Kilimanjaro kohoaa lumirajan yläpuolelle ja sen kolme vulkaanista huippua ovat lumen peitossa. Täällä voit nähdä myös sademetsää, aavikkoa, nummia ja viljelysmaata.

Huipulla etäisyydet ovat pettäviä. Vaikka joku näyttäisikin olevan lähellä, sinne pääseminen voi kestää pari tuntia.  Siitä saa kuvan kuinka suuri vuori on harjanteineen laaksoineen.

Forrige avsnitt

1 / 2

Neste avsnitt
Kilimanjaro og elefanter
Kilimanjaro og elefanter

3. Spitzkoppe | Namibia

Namibiassa horisontti, villi aavikko ja afrikkalainen erämaa ulottuvat loputtomiin. Geologisesti kyseessä on ikivanha maa. 

Namibian aavikon länsipuolella, keskellä valtavaa tasankoa kohoaa ryhmä paljaita graniittihuippuja. Ne muodostavat luonnollisen muistomerkin, joka on niin alkukantainen, että kohdetta on käytetty elokuvissa kuvaamaan paikkaa, josta ihmiset ovat löytäneet muinaisia työkaluja.

Paikka on Spitzkoppe. Nimi tarkoittaa «terävää kupolia», ja on punertavien, pyöreiden huippujen keskittymä, joka kohoavat 1 784 metriin.

Huiput ovat saaneet lempinimen Afrikan Matterhorn ja paikka on kiipeilijöiden mekka.

Sanit ovat alueen alkuperäiskansa, ja he ovat olleet metsästäjiä ja keräilijöitä jo vuodesta 2000 eKr.

He jättivät jälkeensä kiviesineitä ja kalliomaalauksia, jotka luultavasti kuvaavat rituaaleja sateen aikaansaamiseksi. Sade muuttaa Spitzkoppea ympäröivät alueet hedelmälliseksi laidunmaaksi.

Forrige avsnitt

1 / 3

Neste avsnitt

4. Victorian putoukset | Zambia ja Zimbabwe

Kauan ennen kuin saavut upeille 108 metriä korkeille Victorian vesiputouksille

Sambesijoella eteläisessä Afrikassa, voit nähdä korkeiden vesihöyrypatsaiden nousevan 500 metrin korkeuteen auringon valaisemaan ilmaan.

Voit myös kuulla valtavien kallionkielekkeiden yli virtaavan veden pauhun. Ei ole ihme, että tämän ainutlaatuisen nähtävyyden alkuperäinen nimi oli Mosi-oa-Tunya, joka kirjaimellisesti tarkoittaa ”pauhaavaa savua”.

Victorian putoukset saivat nimensä skotlantilaiselta lähetyssaarnaajalta ja tutkimusmatkailijalta David Livingstonelta vuonna 1855. Nimi oli kunnianosoitus Englannin kuningatar Viktorialle.

Forrige avsnitt

1 / 2

Neste avsnitt

5. Pyramidit | Egypti

Maailmassa on seitsemän paikkaa, joiden muistomerkkejä kutsumme ihmeiksi. Niitä ylistetään niiden loistokkuuden ja historiallisen merkityksen vuoksi.

Yksi näistä mestariteoksista on Gizan Suuri pyramidi.

Pyramidi on ainoa ihmeistä, joka on säilynyt tähän päivään asti. Tämä muinaisista ajoista peräisin oleva mestariteos on myös vanhin kaikista seitsemästä. Tämä kuninkaallisen kiitollisuuden vaikuttava ja vangitseva todiste sijaitsee Egyptin kuuluisasta pääkaupungista Kairosta lounaaseen.

Tämä kiehtova ihme on toiselta nimeltään Kheopsin pyramidi, ja sen rinnalta seisovat myös Kefrenin ja Mykerinoksen pyramidit. 

Kheopsin pyramidi on Gizan pyramideista vanhin ja suurin. Se on 138,8 metriä korkea. Asiantuntijoiden mukaan sen rakentaminen kesti 20 vuotta ja se valmistui luultavasti 2560 eKr. 

Oletetaan, että rakentamisen tilasi neljännen dynastian toinen hallitsija, faarao Khufu. Hän hallitsi vuosina 2609 ja 2584 eKr.

Pyramidit rakennettiin niin älykkäällä ja edistyksellisellä tavalla, että useiden tuhansien vuosien ajan niiden luultiin olevan maailman ulkopuolisten olentojen rakentamia.

Monet kiistelevät edelleen rakentamisen aikana käytetyistä tekniikoista ja asiantuntijat ovat laskeneet, että rakennettaessa on pitänyt nostaa ylös noin 800 kalkkikivilohkaretta joka päivä paahtavassa auringossa.

Suuri pyramidi oli lähes 4000 vuoden ajan maailman korkein rakennus, kunnes pilvenpiirtäjät alkoivat nousta.

Suuri pyramidi oli alun perin verhoiltu kivillä mikä antoi sille sileän pinnan.

Nykyisin näkyvillä olevat portaat ovat alla olevaa rakennuksen ydintä.

Forrige avsnitt

1 / 5

Neste avsnitt
Pyramidene i Egypt
Pyramidene i Egypt

6. Pöytävuor | Etelä- Afrikka

Pöytävuorelta saa aurinkoisena päivänä upean panoraamanäkymän lähes kaikkeen mitä Etelä-Afrikalla on tarjottavanaan. Pääkaupungin, Kapkaupungin lisäksi voi nähdä loputkin Pöytävuoren kansallispuiston nähtävyyksistä; Table Bayn, Twelve Apostles -vuoret ja Victoria & Alfred -satama-alueen.

Lisäksi on mahdollista nähdä Robben Island, surullisen kuuluisa vankilasaari, jossa jo edesmennyt presidentti Nelson Mandela oli vangittuna.

Kalliotamaani on tavallinen näky polulla, jota kutsutaan nimellä Dassie Walk. Tätä nisäkästä kutsutaan usein myös nimellä Dassie. Se on pieni turkiseläin ja kuuluu Procavia-perheeseen. Vaikka se näyttää pieneltä jänikseltä, se kuuluu sorkkaeläimiin ja on sukua norsulle.

Pöytävuorilla elää myös siilejä, mangusteja, käärmeitä, liskoja, kilpikonnia ja harvinainen maalla elävä sammakkolaji: kummitussammakko

Forrige avsnitt

1 / 3

Neste avsnitt
Table Mountain i Sør-Afrika
Table Mountain i Sør-Afrika

7. Serengeti | Tansania

Serengetin tasangolla Tansaniassa jylisevät 1,5 miljoonan gnuun kaviot. Ne ovat 2 000 kilometrin pituisella matkalla naapurimaan Kenian riistansuojelualueen vihreille niityille.

Kyseessä on maailman laajin eläinten muuttoliike, ja gnuut eivät ole yksin. Ne saavat seuraa tuhansista seeproista ja gaselleista.

Serengetin kansallispuisto on vaikuttava riistansuojelualue, joka perustettiin vuonna 1951 ja se nimettiin UNESCOn maailmanperintökohteeksi 30 vuotta myöhemmin.  Se on uskomattoman kaunis alue.

Sieltä löytyy maailman suurin leijonapopulaatio, ja siellä voit nähdä myös afrikan leopardin, savanninorsun, sarvikuonon ja afrikkalaisen puhvelin.

Forrige avsnitt

1 / 2

Neste avsnitt
Serengeti i Tanzania
Serengeti i Tanzania

8. Tsingy de Bemeraha | Madagaskar

Madagaskar on neljänneksi suurin saari maailmassa ja aivan erityinen paikka. 

Madagaskarilla elää sadoittain lintuja, sammakoita, liskoja, matelijoita ja hyönteisiä, joita ei löydy mistään muualta maailmasta. Tämä biologinen monimuotoisuus on antanut saarelle kutsumanimen ”kahdeksas maanosa”.

Tsingy de Bemarahan kansallispuisto on aivan ainutlaatuinen. Tätä ainutlaatuista kivimetsää kutsutaan nimellä ”tsingy”, joka vapaasti käännettynä tarkoittaa ”paikkaa, jossa ei voi kulkea paljain jaloin”.

Tämän maiseman muodostivat simpukat ja korallit 200 miljoonaa vuotta sitten. Myöhemmin kalliomuodostelmat nousivat merenpohjasta ja sadeveden aiheuttama eroosio erotti ne toisistaan viisi miljoona vuotta sitten.

Tuloksena on tämä valtava maisema terävine, piikkisine kivihuippuineen.

Tsingy de Bemaraha on UNESCOn maailmanperintökohde. Alue on niin vaikeasti saavutettavissa, että suurin osa siitä pystyttiin kartoittamaan vasta 1990-luvulla. 

Nykyään vaikeakulkuisia alueita yhdistävät köysiradat ja -tikkaat. Näin paikallisoppaat voivat turvallisesti ohjata turisteja alueella.

Forrige avsnitt

1 / 4

Neste avsnitt
Tsingy de Bemaraha i Madagaskar
Tsingy de Bemaraha i Madagaskar

9. Lalibela | Etiopia

Ymmärtääksesi kuinka erikoinen Etiopian Lalibela on, sinun tulee ensin tietää sen historia. 

Kuningas Gebre Mesqel Lalibela päätti 1100-luvulla rakentaa Etiopiaan niin sanotun ”uuden Jerusalemin”. Hän päätti näin, koska muslimit hallitsivat Jerusalemia, joten kristityt eivät voineet mennä pyhiinvaellukselle Pyhään maahan.

Noin 645 kilometriä Addis Abebasta sijaitsevasta vuoresta kaiverrettiin yksitoista monoliittikirkkoa, joissa oli monoliittiset ovet, ikkunat, pilarit sekä lattiat ja katot.

Sinne rakennettiin myös monimutkainen ojitusjärjestelmä ja kulkuväyliä seremonioita varten, joissa oli aukkoja erakkoluoliin ja katakombeihin.

Kirkot jaettiin kahteen pääryhmään. Viisi kirkoista rakennettiin Jordan-joen pohjoispuolelle, kun taas kuusi kirkkoa sijoitettiin eteläpuolelle. Yksi kirkoista, Pyhän Yrjön kirkko on hiukan erillään muista, mutta yhdistetty toisiin kaivannoilla.

Nykyään paikka on valtion ja kirkon yhteiskäytössä. Siellä asuu edelleen suuri pappien, munkkien ja nunnien yhteisö. Etiopialaisina juhlapäivinä sinne saapuu tuhansittain pyhiinvaeltajia.

Forrige avsnitt

1 / 3

Neste avsnitt
Lalibela i Etiopia
Lalibela i Etiopia

10. Niili| Afrikka

Harvoja kokemuksia voi verrata risteilyyn maailman pisimmällä joella. 

Se on 6 695 kilometriä pitkä ja ulottuu Victorianjärvestä Välimerelle. Niiliin virtaa vettä yhdestätoista eri Afrikan maasta.

Vaikka Niili tavallisesti yhdistetään Egyptiin, vain viidesosa joesta virtaa sen läpi.

Joka tapauksessa Egyptissä Niilin varrella on paljon nähtävää. Siellä on vuoria, aavikkoa ja trooppisia sademetsiä. Voit nähdä monia vanhoja egyptiläisiä raunioita ja useita historiallisia muistomerkkejä.

Ugandassa, Niilin varrella on kaunis Murchison Fallsin kansallispuisto.

Puisto on maan suurin ja siellä asuu monia eksoottisia eläimiä, kuten leijonia, krokotiileja, virtahepoja ja kirahveja. Siellä on myös vaikuttava 42 metriä korkea vesiputous.

Forrige avsnitt

1 / 3

Neste avsnitt
Nilen i Afrika

Lähteet:

  • 101 steder du må oppleve (før du dør) (2020)
    Orage Forlag AS

Kuvat ja video:

    1. Getty Images
    2. Getty Images
    3. Getty Images
    4. Getty Images
    5. Getty Images
    6. Getty Images
    7. Getty Images
    8. Getty Images
    9. Getty Images
    10. Getty Images
    11. Getty Images